perjantai 19. lokakuuta 2012

Päiväkotikuvaus jälleen otsikoissa

Viime päivinä ollaan jälleen nostettu tapetille päiväkotikuvaus - tällä kertaa irrallaan koulukuvauksesta. Tällä kertaa ei myöskään (onneksi) enää puhuta lahjuksista, niiden aika on ilmeisimmin saatu päätökseen. Tällä erää keskustelua on herättänyt lähinnä se, miten kuvauspäivät kuormittavat päiväkotien henkilökuntaa. Enää ei riitä että lapset viedään nätissä jonossa kuvattavaksi, vaan vaatteet on vaihdettava, hiukset kammattava ja letitettävä sekä suupielet putsattava - vanhempien vaatimustaso on siis kasvanut. Henkilökunta puolestaan kokee, etteivät nämä tehtävät kuulu heidän toimenkuvaansa.

Joissain kunnissa päiväkotien yksilökuvaus onkin päätetty lopettaa kokonaan, jotta henkilökunta saisi keskittyä heille kuuluviin tehtäviin ja päiväkotien arkirutiinit säilyisivät normaaleina. Kuvausten lopettaminen on puolestaan saanut vanhemmat närkästymään, sillä onhan omasta pienokaisesta kiva saada ne vuotuiset valokuvat, joita voi antaa kummeille ja mummeille.

Päiväkotikuvausten kilpailuttamisessa on puolestaan unohdettu kokonaan, että ainoastaan hintakilpailulla ei välttämättä päästä parhaaseen, kaikkia tyydyttävään ratkaisuun. On muistettava myös laatu, joustavuus ja lapsentahtisuus. Kuvauksetkin voi järjestää toisin, niin etteivät ne kuormita päiväkotien henkilökuntaa, eivät aiheuta lapsille ylimääräistä stressiä ja kaiken lisäksi vanhemmat pääsevät itse vaikuttamaan siihen, että hiukset on oikein laitettu ja kuvausrekvisiittakin on oman maun mukaista. Monimuotoisemmalla kuvaustavalla on tietysti varjopuolensakin, hinta saattaa työmäärän kasvaessa olla hieman korkeampi. Toisaalta, jos ei ole ostopakkoa eikä valmiita kuvapaketteja, kukin saa itse päättää, minkä hintaiseksi kuvat omalta osalta muodostuvat.

Tässä siis yksi tapa toimia, tapa jota kukin vanhempi, päiväkoti ja vanhempainyhdistys voi miettiä vaihtoehdoksi perinteisille tavoille tai kuvausten lopettamiselle:










Tämä toimintatapa on valokuvaamolle tietysti huomattavasti työläämpi ja aikaavievämpi  mutta omalla kohdallani se ainoa tapa toimia. Mielestäni jokainen lapsi ansaitsee yksilölliset kuvat ja mahdollisuuden tulla kuvatuksi omien vanhempien läsnäollessa, tutun ja turvallisen aikuisen seurassa. Ja jokainen perhe ansaitsee laadukkaat kuvat lapsistaan, joiden eteen tietysti meidän vanhempienkin on kannettava kortemme kekoon päiväkotien henkilökunnan sijaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti